top of page

YRITYSTARINA

Mikä MuSa?

Monissa lukioissa on mahdollisuus valita nuori yrittäjyys(ny)-kurssi. Niimpä mekin innoistuimme tutustumaan yrittäjyyteen opintojen kautta. Me kolme tyttöä - Kiia Hoikka, Sofia Salonen ja Leea Hering - mietimme, miten voisimme toteuttaa itseämme yrittäjinä. Vastaus löytyi nopeasti: musiikki. Me kaikki harrastamme musiikkia, joten musisointi yhdessä oli mahtava idea lähteä toteuttamaan ny-kurssia. Perustimme yrityksen, jonka liikeideana on esiintyä eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Saimme nopeasti keikkoja, sillä toiminnan aloitukseen ei tarvittu muuta kuin omat lauluäänemme. Kitara ja rytmisoittimetkin löytyivät omasta takaa, joten ainekset toimivaan keikkailuun olivat valmiina. 

Jos haaveilet live-musiikista jossain tapahtumassa, tai mietit mitä voisit antaa kaverille synttärilahjaksi, ota meihin yhteyttä! Sloganimme on voimaannu musiikista, ja me todella haluamme välittää musiikin voimaa kaikille asiakkaillemme. Intohimomme ja rakkaus musiikkiin välittyy lavalta yleisöön, ja ehdoton tavoitteemme on saada kaikki kuuntelijat hyvälle tuulelle. Nykypäivä on täynnä tavaraa, joten etsiessäsi jotain arvokasta annettavaa, muista meidät! 

 

MuSa Musiikkia Saatavilla NY 

Kasvutarina: About
bottom of page