Search
  • MuSa Musiikkia Saatavilla

Mitä meille kuuluu korona-aikana?

On vuosi 2021 ja korona vaikeuttaa vieläkin elämäämme. Keikkoja emme ole päässeet vetämään sitten viime syksyn johtuen pääosin koronan leviämisestä sekä menneen kevään ylioppilaskirjoituksista. Mutta yritystämme emme ole unohtaneet niiden takia! Nyt meillä on iso hinku päästä taas lavalle ja suunnittelemme kesää varten jotain ulkona järjestettävää keikkaa. Live-striimienkin järjestämistä olemme myös miettineet taas, nyt kun meillä on aikaa.


Olemme viettäneet yhdessä todella paljon aikaa ja meistä on muodostunut tiivis tiimi. Vaikka emme ole olleet hetkeen näkyvillä, olemme tehneet vaikka mitä yhdessä, kuten viettäneet vappua, juhlineet toistemme syntymäpäiviä ja tehneet reissun Lappiin noin kuukausi sitten. Aina kun olemme yhdessä – eli melkein joka päivä – me laulamme tai soitamme biisejä, eli musiikki ei ole kadonnut mihinkään elämästämme! Eikä se tule koskaan katoamaankaan.


Musa-tytöt <3


23 views0 comments

Recent Posts

See All