top of page
Search
  • Writer's pictureMuSa Musiikkia Saatavilla

Toukokuun tuulet 5-8.5

Muutama viikko sitten kaikki keikkamme olivat peruuntuneet koronan takia. Mietimme, miten voisimme järjestää itsellemme jotakin ohjelmaa, joten päätimme järjestää Koskenrinteen hoivakodin sisäpihalla hyväntekeväisyyskonsertin. Keikka pidettiin 8.5.2020, ja myös hoivakodin ulkopuoliset pääsivät katsomaan sitä Instagramin live-stramissa (@mu.sa.ny). Haluamme kiittää Koskenrinnettä mahdollisuudesta päästä esiintymään vallitsevasta tilanteesta huolimatta.


Koronakeväästä huolimatta yrityselämämme on ollut kiireistä tällä viikolla. Saimme jokin aika sitten kuulla, että meidät valittiin mukaan Kotkan kaupungin kesäyrittäjä 2020 -ohjelmaan. Sen toimesta meillä oli tiistaina 5.5 Teams- etäpalaveri, jossa pääsimme tutustumaan muihin kesäyrittäjiin, ja saimme uusia vinkkejä toimintamme kehittämiseksi. Kiitos Kotkan kaupunki!


Heti seuraavana päivänä meille soitettiin Kymen Sanomista. Meitä haastateltiin kesäyrittäjäjuttua varten, ja puhelinsoitosta seuraavana päivänä olimmekin jo kuvaajan kanssa ottamassa lehtikuvia. Pari päivää myöhemmin herätessämme hypimme innosta. Meidän kuvamme oli päivän lehden etusivulla! Kiitos Kymen Sanomat!


Tässä linkki Kymensanomiin:


Lehtihaastattelu ei kuitenkaan ollut ainoa keskiviikon mediajuttu. Keskiviikkona meitä haastateltiin Yle Kymenlaakson radiokanavalle! Haastattelu on edelleen katsottavissa YLE Areenassa ja sen kuuntelemalla saakin hyvin kuvan yrityksemme toiminnasta. Kiitos Yle Kotka!


Tässä linkki Areenan haastatteluun:



Toukokuun aikana on vielä monta juttua tiedossa ja kesällekin on jo suunnitteilla kaikenlaista! Stay tuned!


-Musatytöt


ps. kuvassa näkyy ostamamme uudet esiintymispaidat





51 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page